Valtuustouutisia

24.10.2017

Lokakuun 2017 valtuusto

Lokakuun valtuustossa Järvenpää Plus käytti ryhmäpuheenvuoron kaupungin toiminnan ja talouden seurannasta (johdon raportti 2) ja teki kaksi muutosehdotusta. Ehdotimme muutosta Kinnarin koulun asemakaavaan. Ehdotuksemme Koulukujan merkitsemisestä asemakaavaan hidaskaduksi ei saanut riittävästi kannatusta, mutta kaavoitusjohtaja Sampo Perttulan mukaan kadun järjestelyt tulevat kuitenkin täyttämään samoja kriteerejä (mm. nopeusrajoitus 30 km/h). Lopputulos tulee siis toivottavasti olemaan sellainen kuin toivoimmekin, vaikka siitä ei nyt varsinaista kaavamerkintää tehtykään. Toisen muutosehdotuksen teimme toimielinten palkkiosääntöön ja esitimme, ettei uusia palkkioita lisätä tai jo olemassa olevia koroteta poislukien vaalilautakunnan palkkiot. Ryhmäpuheenvuorot ja muutosesitykset alla liitteenä.

 

Syyskuun 2017 valtuusto

Syyskuun valtuusto oli lyhykäinen sisältäen lähinnä nimitysasioita. HSL-lipputuesta syntyi keskustelua ja päästiin äänestämäänkin. HSL-lipputuki päätettiin säästää. Lyhyt kokous loppui kaupunginjohtajan yllättävään ilmoitukseen eläköitymisestä helmikuussa 2018. Ilmoituksen myötä alkoi spekulointi mahdollisista ehdokkaista uudeksi kaupunginjohtajaksi ja valintaprosessista.

Elokuun 2017 valtuusto

Elokuun valtuustossa käsiteltiin kaupunginjohtajan alustavaa kehystä v. 2018-2022, esiteltiin hyvinvointikertomusta ja jatkettiin yhteistyösopimusta kaupungin, Taideyliopiston ja Leonora ja Yrjö Paloheimon säätiön kanssa (ent. Kolmisointusopimus). Valtuutettu Lassi Markkanen kävi pitämässä kulttuuria puolustavan puheenvuoron. Kokouksessa päätettiin myös kaupunginjohtajan johtajasopimuksesta. Ryhmäpuheenvuorot Järvenpää Plus piti alustavasta talouskehyksestä ja hyvinvointikertomuksesta. Ryhmäpuheenvuorot alla liitteenä.

 

Kesäkuun 2017 valtuusto

Uusi valtuusto aloitti toimintansa ja Järvenpää Plussan valtuustoryhmä järjestäytyi. Valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Jenni Marttinen ja muut jäsenet ovat: Mika Gilan, Roope Berg, Lassi Markkanen, Satu Tuominen, Katja Repo, Peter Osipow ja Pepe Makkonen.

Valtuuston puheenjohtajiksi valittiin Eemeli Peltonen (SDP), 1. varapuheenjohtajaksi Mika Gilan (Plus) ja 2. varapuheenjohtajaksi Tero Rantanen (KOK). Lautakuntien ja hallitusten jäsenten valinnoista plussalaisten osalta voi tlukea lisää täältä.

Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavamuutokset Keskuksen ja Lepolan sekä Pöytäalhon kaupunginosissa ja päätti asuntotuotantoon luovutettavien tonttien vähimmäismyyntihin

 

Toukokuun 2017 valtuusto 

Valtuusto myönsi vastuuvapauden Järvenpään hallintoa ja taloutta hoitaneille. Tilikauden  -20 683,87 euron tuloksesta tuloutettiin poistoeroja 229 040,68 euroa ja vuoden 2016 ylijäämä 208 356,81 euroa lisättiin taseen edellisten tilikauien ylijäämään kuluvan vuoden kirjanpidossa.

Hallintosääntö hyväksyttiin katja Repon tekemin muutosesityksin ja uuden kaupungin ydin- ja tukiprosessit hyväksyttiin. Kinnarin koulu toteutetaan noin 800 oppilaan yhtenäiskouluna. Jatsin, eli kaupungin 100 % omistaman ateria- ja siivouspalveluyhtiön, allianssisopimus hyväksyttiin.

Perhelän seudun keskustakorttelin asemakaava ja tonttijaoen muutokset hyväksyttiin.

Liitteet