293 Seppo Rantanen, KM, rehtori

Järvenpää Plussan arvot ovat osa omia arvojani.
Poliittisesti sitoutumaton kansanliike Järvenpää Plus antaa mahdollisuuden tehdä hyviä tekoja kotikaupungin puolesta yhteistyössä kaikkien kanssa.

Olen toiminut Järvenpäässä perusopetuksen tehtävissä yli 20 vuotta opettajana, rehtorina ja opetuspäällikkönä. Tällä hetkellä olen Anttilan koulun rehtori. Olen kahden aikuisen lapsen isä ja harrastan retkeilyä ja pyöräilyä. Olen mukana aktiivisesti reserviläistoiminnassa. Puistobluesit ovat kuuluneet kesääni jo vuodesta 1983.

Minulle tärkeitä asioita ovat:

Laadukas varhaiskasvatus

  • Laadukas varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus. Palveluiden kehittämisessä on huomioitava myös erityisryhmien tarpeet. Palveluiden pitää olla alueellisesti kattavia. Esikouluryhmien toimintaa koulujen yhteydessä tulee vahvistaa.

Paras perusopetus

  • Peruskouluverkko on säilytettävä riittävän kattavana. Alakoulun oppilaille on mahdollistettava koulun käynti turvallisessa lähikoulussa. Yhtenäiskouluja pitää kehittää sitten, että niistä muodostuu toimivia kokonaisuuksia. Koulujen tulee olla tasa-arvoisa. Perusopetuksen resurssien tulee olla riittävät, jotta oppilaat voidaan huomioida yksilöinä. Vastuullisuus ei ole pelkkää säästämistä.
  • Yhdistykset ja yritykset mukaan tukemaan koulun toimintaa.
  • Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja terveelliseen päiväkoti- ja koulurakennukseen.
  • Harrastusmahdollisuudet jokaiselle lapselle.

Hyvinvoivat nuoret

  • Panostetaan nuorisotyöhön, syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja nuoria aikuisia ei saa unohtaa.
  • Jokaiselle nuorelle on taattava opiskelupaikka peruskoulun jälkeen.

Kestävä ympäristö

  • Kestävää kaupunki- ja liikennesuunnittelua yhteistyössä kuntalaisten ja yritysten kanssa.
  • Rantapuiston, Vanhankylänniemen ja Tuusulanjärvenvirkistyskäyttö säilytettävä kaikille kuntalaisille.

Hyvä kotikaupunki – turvallinen, avoin ja oikeudenmukainen.