Kotikaupunki

Elinvoimainen kulttuurikaupunki

Järvenpää on yli 41 000 asukkaan kaupunki Uudenmaan maakunnassa. Järvenpään kaupunkirakenne tukeutuu päärataan, ja se on Suomen neljänneksi tiheimmin asutettu kaupunki.

Järvenpää sijaitsee Tuusulanjärven pohjois­päässä, Helsingistä 37 kilometriä pohjoiseen. Naapurikuntia ovat Tuusula, Sipoo ja Mäntsälä. Järvenpää on kiinteä osa pääkaupunkiseutua ja merkittävä kauppa- ja kulttuurikeskus Keski-Uudellamaalla.

Järvenpää tunnetaan myös maamme rajojen ulkopuolella Jean Sibeliuksen Ainolasta. Ainola on osa viime vuosisadan vaihteen kansallisesti merkittävää taiteilijayhteisöä. Kulttuuri on olennainen osa myös Järvenpään nykypäivää, johon kuuluvat vuosittaiset musiikkitapahtumat Järvenpään Sibelius-Viikot syksyllä ja Meidän festivaali sekä Puistoblues kesällä.

Järvenpää sykkii vahvasti nykyaikaa. Väestö on nuorta ja hyvin koulutettua. Kaupunki tunnetaan korkean teknologian metalliteollisuudesta ja nousevasta elinkeinostaan kulttuuriteollisuudesta.

Perustiedot

1.1.1951 Järvenpää irtautui Tuusulasta itsenäiseksi kauppalaksi
1.1.1967 Järvenpäästä tuli kaupunki
Asukasluku: noin 41 500 (2016 lopussa) 
Suomenkielisiä noin 95 % väestöstä
Pinta-ala: maa-alue 37,54 km², vesialue 2,35 km² → Järvenpää on yksi Suomen pienimmistä kunnista 
Kunnallisvero 2017: 19,75 %

Kiinteistöverot 2017:

  • yleinen 1,35 %
  • vakituinen asuinrakennus 0,55 %
  • muu kuin asuinrakennus 1,15 %
  • rakentamattomat tontit 4,35 %
  • yleishyödyllinen yhteisö 0,50 %

 

Lisätiedot www.jarvenpaa.fi